20.9.2018

Synnytykseen valmistautuminen

Oon halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään mutta huomaan paikkaavani sen aina jollain muulla. Tähän mukaan tulee väistämättä kokemuksia aikaisemmasta synnytyksestä ja sen alkamisesta.


Nyt on meneillään 34.raskausviikko.


___


Kun synnytys lähestyi silloin ensimmäisellä kerralla, neuvolassa kysyttiin jo hyvissä ajoin minkälaiset mun fiilikset on ja sain kehuja silloisesta rennosta asenteesta. Sanoin, että odotan synnytystä mutta en voi valmistautua siihen ennalta mitenkään.

Luin pari synnytyskertomusta mutta en halunnut osallistua synnytysvalmennukseen tai vastaavaan. Ajattelin, että löydän netistä kaiken tiedon mitä haluan tietää ja koen tarpeelliseksi.
Sitten koitti päivä, kun synnytin ja olin ihan pihalla.



Virhe minkä tein oli etten valmistautunut siihen kipuun milläänlailla ja se jännittäminen ja hengittämättä jättäminen lamauttavan supistuksen aikana teki kaikesta sietämätöntä.

Toinen virhe oli se, etten kysynyt tarpeeksi ajoissa sisätutkimusta tai mitään tilanteen katsausta koska se olisi saattanut vaikuttaa kivunlievitykseen ja kaikkeen miten siitä edettiin. Tuntui etten ollut kartalla siitä mitä tapahtuu mutta oon jälkeenpäin todennut ettei ollut sairaalan henkilökuntakaan.


___


Olin tullut synnytyssairaalaan aamupäivällä, kun en ollut saanut kunnolla unta. Mua oli pitkin yötä supistellut ja aamulla niiden harvetessa, merkkasin niitä paperille ylös ja kävin lämpimässä suihkussa. Soitin Kemiin, että nyt mä tulen synnyttämään. Siellä sisätutkimuksen tehnyt kätilö ilmoitti etten ole kuin 2,5cm auki mutta voin jäädä paikan päälle katsomaan miten se siitä etenee. Olin siitä jo pettynyt. Olin ajatellut, että nyt tapahtuu ja rytinällä mutta siitä seurasi hidas ja pitkä avautumisvaihe.


Kävelin portaita, mun selkään sidottiin kuumavesipullo, loikoilin ammeessa ja kokeilin ilokaasua. Mistään ei ollut apua mutta liikkeellä oleminen sai kun saikin supistukset harvenemaan. Kipu myös koveni kuten kuuluukin. Muistan kun en tiennyt missä asennossa mun on hyvä olla ja purin hammasta yhteen ja kyynelehdin. Kätilöt ei kuitenkaan ollut vakuuttuneita mun kivuista koska "en näyttänyt niitä kunnolla" vaan ne Allania kotiin patistaessa ehdottivat, että mä olisin myös lähtenyt vielä kotiin. Sanoin että jään ja se oli hyvä päätös. Sain soittaa Allanin takaisin parin tunnin kuluttua.


___



Poltot alaselässä ja vatsassa voimistuivat ja juttelin mun kanssa samassa huoneessa olevan naisen kanssa samalla, kun molemmat vaikerteli kivusta. Seinällä oli kello mitä tuijotin kun supistus tuli ja meni. Minuutti, kaksi. Kierähdin aina kyljeltä toiselle ja nousin välillä ylös. Mikään ei ollut hyvä. Sitten kävelin kätilöiden taukotilaan ja sanoin, että nyt supistelee niin tiheästi, että järki menee. Sain siihen tylyn vastauksen, että jos en ole auki sen enempää kuin aiemmin, mun pitäisi yrittää nukkua.

Mutta päinvastoin, synnytys oli käynnissä ja kätilö sai kutsua lääkärin paikalle. Olin 5cm auki ja hetkessä 7cm. En muista enään tässä vaiheessa oliko se salissa vai siinä huoneessa. Siinä meni mun mahdollisuus saada epiduraali minkä olin toivonut aiemmin. Sain sen sijaan spinaalin joka vei kaikki kivut pois kertaheitolla ja samoin tunnon, mikä ei ollut hyvä ponnistusvaiheen nojalla.



___



Oon jälkikäteen spekuloinut sitä, olisinko synnyttänyt Avan nopeammin ja luomusti mutta se hetki saliin siirtymisen jälkeen vaati sen että saan jonkun kivunlievityksen jotta jaksan eteenpäin. Mullehan kävi niin, että spinaalista loppui teho 1,5h ponnistusvaiheen jälkeen eli kivut ja poltot palasi takaisin jonka jälkeen kahden ponnistuksen jälkeen Ava saatiin tähän maailmaan.

On muuten aika häijy tunne, kun sä tunnet että nyt se syntyy. Ja se sama tunne oli myös ennen sitä spinaalin laittoa minkä takia oon varmaan jäänyt miettimään näitä. Mutta se meni miten meni ja nyt kun tiedän mitä se voi olla, tiedän missä asioissa voin koittaa selvitä paremmin.



___


Oon edelleen sitä mieltä ettei synnytykseen voi valmistautua täydellisesti koska sen kulkuun ei voi vaikuttaa etukäteen. Silloin eletään sekuntien ja minuuttien mukaan hetki kerrallaan. En siis mene tälläkään kertaan synnytysvalmennukseen vaan imen itseeni sen tiedon minkä koen tarpeelliseksi.

Mulle epävarmuuden tuottaa se jos en tiedä missä mennään tai se ettei kukaan kuuntele.

Nyt kun oon tässä tilanteessa toistamiseen, tuntuu ettei neuvolassakaan kysytä mitään mitä ajattelen tulevasta synnytyksestä koska en ole enään ensikertalainen. Tai tällainen tunne mulle jäi viime kerrasta, kun käytiin samat rutiinit vaan läpi ja odotin vaan koska puhutaan synnytyksestä ja mun odotuksesta ja toiveista ja asioista jotka tuntuu tässä vaiheessa tosi tärkeältä.

Kuten mun kokemuksesta voisi päätellä, kiirehdin kun menin synnärille heti aamusta. Olisin pärjännyt kotona vielä monet tunnit ja varmaan edistänyt avautumisvaiheen kulkua puuhailemalla kaikkea ihan normaalisti. Kuka tietää. Mutta nyt jos tuleva synnytys alkaa yhtään samalla tavalla tiedän, ettei mun tarvitse kiirehtiä vaan riittää että keskityn siihen mitä sillä hetkellä tapahtuu ja kuuntelen mun kehoa.

Iltaisin meditoiminen voisi auttaa.


Tärkeintä olisi, että luottaisin itseeni.
Kokeilen niitä asentoja missä on hyvä olla.
Ehkä teen jonkun hyvän soittolistan ja jos haluan rauhaa, haen sitä.
Ei pitäisi pelätä tai antaa kivulle valtaa eikä varsinkaan lakata hengittämästä.
Ehkä pitäisi keksiä joku ajatusleikki miten supistuksen alkaessa mun päälle vyöryy aalto ja mun pitää koittaa hengittää rauhallisesti, että selviän siitä aallosta.
Ja sitten liikkeellä olo. Se on aina parempi kuin makuuasento.
Joku kosketus mikä rauhoittaa tai pistän Allanin hieromaan.

Ei se, että keskityn vaan kipuun koska se on ihan vihoviimeinen asia mitä tehdä.
Sitten koittaa vaikeat ajat.


___



Oon myös sen verran utelias, että mua kiinnostaa lääkkeetön kivunlievitys synnytyksessä kuten Tens-laite. Pitäisi varmaan ens kuun aikana tilata viimeistään tai kysyä löytyykö näitä valmiina sairaalasta.

"TENS on vähitellen yleistynyt synnytyksen lääkkeettömänä kivunlievityskeinona. Käteen sopivasta laitteesta säädetään tehoja, ja vaikutus tuntuu selkään kiinnitettävien neljän geelipintaisen “lätkän” kautta tulevana värähtelynä. Sähköimpulssit helpottavat supistuskipua ja rentoutumista etenkin synnytyksen alkuvaiheessa." -jaga.fi


___

Nyt, kun mä kävin tätä asiaa läpi mulla on tosi voimaantunut olo. Sellainen jopa, että on mahtavaa päästä synnyttämään. Toisena hetkenä ajattelen ihan päinvastoin mutta näin tää ihmismieli toimii.


Kiitos jos luit tai sait tästä jotain irti. Kaikille synnytys on aina omanlaisensa kokemus ja puhun itsekin täällä vaan omasta näkökulmasta ja tunteesta. Yksi hyvä sivu epäselvien sanojen oikomiseen tai aiheesta lisää lukemiseen: aktiivinen synnytys






19.9.2018

Kuulumiset

Istuskelen hissukseen olohuoneessa ja kuuntelen ulkona riehuvaa sadetta. Sateen ansiosta sienisaalis oli eilen runsas eikä riittänyt kädetkään keräämään kaikkea mitä näki.

Nyt on muutenkin myrskynnyt ja satanut ja yksi ilta seurasin pimeässä makuuhuoneessa, miten merellä salamoi.
Mun veli tulee kohta kylään ja mietin vaan, onko se varannut mukaansa sateenvarjon koska

-- tähän asti pääsin maanantaina kunnes oveen koputettiin. Ei sillä sateenvarjoa ollut mutta bussipysäkillä oli joku ystävällinen paikallinen tarjonnut kyydin joten se pääsi ihan meidän kotiovelle saakka.



Mun mielessä on pyörinyt yksi ja ainut asia: VAUVA. Silitän mahaani ja tuumailen. Tänään saatiin puitua koko nimi kasaan, kun meillä oli ollut pitkään vain etunimi valmiina. Sen lisäksi sain mietittyä tarjoilut nimijuhlaan, mikä on mahdollisesti joulukuun alkupuolella. Mitään, kun ei voi vielä luvata. On hyvä silti miettiä näitä ja valmistautua väsyttäviin päiviin sekä öihin. Mahdollisesti viikkoihin. Ja sitten huomata, että mulla on vihkossa tänään kirjoittamani muistiinpanot niistä tarjoiluista koska aivot on sen verran surkastuneet ja kasassa kaikesta valvomisesta että kuulen vaan pelkkää suhinaa.


Nyt oon nukkunut kuin pieni lapsi. Hyvin ja sikeästi ja se on ollut ihanaa.

Ava nukkuu omassa huoneessaan ja sen unenlaatu parani kertaheitolla sinne siirtämisen jälkeen. Levoton nukkuja kolisteli aiemmin pinnasängyn pinnoja vasten ja sen kuuntelu parin metrin päässä tuntui pitävän hereillä. Sitten kun jäät hereille, et saa helposti enään unta ja sama kierre jatkuu niin pitkään kuin keksit jotain. Väsyneenä ei aina jaksa tarttua asioihin yhtä reippaasti kuin yleensä. Mutta sitä on vanhemmuus. Etanavauhtia edetään.


Ei olla ostettu meidän vauvalle oikein mitään koska meiltä löytyy valmiina niin paljon.

Sitteri.
Kaikenlaisia vilttejä, huopia, alustoja lattialle.
Kosteussuojia vaikka niitä saisi olla enemmän.
Jopa paketti rintaliivinsuojuksia.
Rintakumit vaikka tartteisin pienemmät. Rintapumppu löytyy myös.
Hoitolaukku, se päivitetty versio kangaskassista. Ne isot veskat joita äidit kiikuttaa mukanaan ostoskeskuksissa on jotenkin jäätäviä. Mietin aina mitä ne kantaa mukanaan niin isossa kassissa minne mahtuisi mun koko elämä.
Kosmetiikkaa kuten perusvoide, puhdistusaine, vanupuikot, sinkkivoide.
Vaippoja pitää ostaa.
Harsoja on ja niitä ajattelin vielä värjätä sienillä sekä jäkälillä ihan vaan testiksi.
Jotain askartelussa olleita lakanoita, joita ajattelin ommella vaipanvaihtoalustan päälle suojiksi (ne froteiset, mitä meillä on - on ihan kulahtaneita ja kamalia).
Sitten on peppupyyhkeitä! Niin tärkeitä.
Ainoat vaatteet, mitä oon ostanut: kirpparilta. Ihan hullua ostaa uutta ja kallista, kun ne on päällä vaan pienen hetken. Mutta nimenomaan kietaisubodeja ja puolipotkuhousuja. Keep it simple.
Oon myös neulonut pipoja, tumppuja ja kaikkea mitä oon keksinyt ja ainakin 50% oon saanut tehtyä loppuun.
Meillä on myös ihana rottinkikehto, kiitos Mirellan!
Amme meillä on myös mutta vastasyntyneen kanssa on kiva käydä vaan suihkussa.

En keksi muuta tärkeää. Tietysti talvivauvalla on oltava uusi kulkupeli, johon sisarus mahtuu mukaan ja oonkin miettinyt Oran Landeja.
Oon katsonut niitä vähän väliä mutta ostan varmaan vasta, kun ollaan päästy kotiin sairaalalta.
Nää myös mielellään käytettynä.
Sitten sinne tarvitsee lämpöpussin ja talvikeleihin sopiva vaunuverho meiltä löytyykin.
Kaikenlaisia talvivaatteita ja asusteita on myös mutta nekin päivitän vielä myöhemmin.




Tärkeintä on lämmin syli ja kaikki se huomio ja rakkaus, mitä voi toiselle antaa.




11.9.2018

Slow living: kulutus



Jossain kohtaa päätin, että en vaadi itseltäni liikoja.

Sitten päätin etten osta mitään turhaa.

Sitten opettelin luopumaan.

Sitten aloin säännöllisin väliajoin karsimaan ja hankkimaan tilalle jotain ajatonta ja kestävää.

Kirpputorit ja niiden hyödyntäminen on etusijalla, myös lastenvaatteissa. 

Ja voi tehdä itse! Nyt näen sen vielä kirkkaammin. Voi tehdä itse ja se on yleensä mieluisampaa kuin suoraan jostain ostaminen. Varsinkin kun hinnat on usein järjettömät ja käyttöikä jotain ihan muuta. Tietysti rahalla saa myös laadukasta mutta se tie ei ole tällä hetkellä käytettävissä.

Sen lisäksi asutaan maalla, merellä, miten sen nyt haluaa mainita.

Luonnon äärellä mieli lepää ja on tilaa rentoutua ja olla luova.

Ilmapiiri karsii heti pois myös ylimääräiset suorituspaineet.

Elämä on eettisesti ja ekologisesti kestävämpää.

Kaupassa käyminen rajoittuu kahteen kertaan viikossa. Se pakottaa tekemään järkeviä valintoja.

Ja vähitellen niitä valintoja koittaa tehdä kaiken suhteen.


______



Kun toistaa edellä mainituista viittä ensimmäistä, siihen tottuu lopulta. Silloin kun kävin töissä tai oikeastaan asuin töissä, tienasin hyvin ja oli paljon ylimääräistä. Tuhlasin kohtuuttomasti ja ostin aina jotain uutta. Postiin tuli joka kuukausi paketti jos toinen ja muistan, ettei siitä materiaalista ollut kauaa iloa vaan keräsin turhaa tavaraa ympärilleni.

Kun lopetin ne työt - missä olin vain onneton, lähdin opiskelemaan ja putosin aika korkealta kun huomasin ettei mulla ole samalla tavalla rahaa tuhlattavaksi. Raha luo sellaista turvaa mutta vaan hetken iloa. Vähitellen opin tuntemaan itseni vapaaksi ilman rahaa enkä enään miettinyt miten uudet lenkkarit mulla on jalassa. Asiat alkoi mennä vähitellen tärkeysjärjestykseen.

Aika pian elämä näytti muutkin kauniit puolensa mitä rahalla ei saa. Ollaan muutettu kolmen vuoden sisällä monesti ja muuttojen yhteydessä kaikkea on tullut aina karsittua. Sellainen inventaario jää helposti päälle ja sen takia turha tavara alkaa myös nopeasti ahdistamaan. Sitten on tavaroita, joita on ostanut vuosien varrella ja jotka on seurannut mukana kaikkialle. Niillekin on lopulta löytynyt oma paikkansa ja tuntuu, että niillä on merkitys.

Haluan mun lapsille parasta ja ostan vaatteita ja muuta käyttötavaraa myös uutena koska aina ei löydy käytettynäkään sitä mitä hakee. Tuntuu, että tää oli pakko sanoa. En vaan lukeudu niihin äiteihin jotka jonottaa jonnekin sivustolle hysteerisenä vaan, että saisi jonkun uuden malliston hienouden. Sellainen ei tunnu olevan mua/meitä varten. Tiedä sitten miten mun käy, kun lapset alkaa tajuamaan näiden asioiden päälle enemmän. 

En osaa sanoa, asutaanko me aina näin. Asiat on yleensä väliaikaisia mutta täällä mulla on tilaa olla ja tehdä ilman, että mun tarvitsee ajatella sen pidemmälle. Tuntuu, että mulla on kaikki tässä mun ympärillä ja en ahdistu enään niin herkästi ajatuksesta että mun pitäisi näyttää tietynlaiselta tai kuulostaa tietynlaiselta tai olla tietynlainen. 

Sosiaalinen media osaa olla huonoimmillaan sellainen loukku minne hukun, kun unohdan miten paljon mulla on. Sieltä on niin helppo poimia asioita mitä ei ole ja mitä haluaa vaikka ei kuitenkaan mitään tarvitsisikaan.

Mun on tarkoitus jakaa muille niitä kauniita asioita ja hetkiä, mitkä ei vaadi kun olemisen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 
Usein musta tuntuukin, että oon just siellä missä mun pitääkin olla. 






10.9.2018

Raskaus



Huomenna alkaa viikko 33 ja on jotenkin vaikeaa kuvitella tän raskauden olevan näin pitkällä.
Ennen kaikkea tästä on jäämässä tosi hyvä muisto ja se riittää mulle, tai meille koska tullaan 99% jäämään kahteen lapseen.

Lapsi on kovaa työtä. Monikossa en voi edes kuvitella.

Muhun on vasta ihan viime viikkoina iskenyt sellainen malttamattomuus. Tähän asti aika on mennyt tosi jouhevasti ja koko raskaus on edennyt kaiken muun ohella. Ensimmäisen raskauden aikana laskeskelin viikkoja, yritin tappaa aikaa, sain enemmän raskauskiloja ja olin henkisesti ihan kuutamolla. Silloin raskaus oli niin uusi asia ja koko maailma pyöri pelkästään sen ympärillä. Nyt sitä ei ole ollut edes aikaa keskittyä kaikkiin pieniin muutoksiin voinnissa tai kehossa ja oonkin vaan enimmäkseen mennyt päivien mukana. Se, että jaloissa pyörii yksi lapsi jo valmiiksi vie huomion aika täydellisesti enkä ole tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin silloin ensimmäisen raskauden aikana. En tiennyt miten ne kaikki tunteet olisi pitänyt käsitellä ja se oli niin herkkää aikaa.

Side mun ja mahassa kasvavan vauvan välillä on tosi vahva enkä malta odottaa, että pääsen heijailemaan meidän poikaa ja nuuhkimaan sitä. Se, että saa taas tutustua ihan uuteen persoonaan ja nauttimaan siitä hetken kestävästä vauva-ajasta on jotain mitä odotan innolla. Kun Ava syntyi, mulla oli hetkellinen baby blues ja tuntui että jään sen alle. Sama tunteiden kanssa painiskelu jatkui ja siitä seurasi tosi pitkään kestänyt identiteettikriisi. Se oli jotain mihin en osannut valmistautua ja Ava meni kaiken edelle. En vaan sen jälkeen tiennyt miten lähestyisin itseäni vaikka lopulta huomasin, että aika auttaa ja nyt tänä päivänä tunnen oloni tosi hyväksi. Ei sitä kai voi paremmin tai mitenkään muuten kuvailla.

Voisin siis sanoa, että tän toisen raskauden kautta oon hyväksynyt itseni. On jotenkin yllättävää miten oon raskauden ja lapsen kautta kokenut sellaista kasvamista. Joku viisas joskus sanoi, että lapsi kasvattaa ja se viisas oli ihan oikeassa. Oon saanut Avalta niin paljon.


Se, että luottaa itseensä ja siihen mitä tekee auttaa selviämään eri tilanteista paljon paremmin.





8.9.2018

Kriikuna



Odotin kriikunoiden kypsymistä ja nyt alkaa olla sen aika. 
Usein ne on parhaimmillaan ensimmäisen pakkasyön jälkeen mutta sellaista ei ole ollut tiedossakaan. Sen sijaan mittari näytti eilen päivällä +24. 

Vaikka on poikkeuksellisen lämmin ja siitä pitäisi olla huolissaan, nautin siitä että voin tepastella ulkona, heilutella kriikunapuun oksia ja kuivattaa pyykkini edelleen ulkona. Oon kuivattanut pyykit ulkona toukokuusta lähtien joten kausi on ollut menestyksekäs. 





En oo koskaan ennen keitellyt hilloa koska sitä ei tuu niin paljoa syötyä mutta tällä satsilla tuli muutama pieni purkillinen.
Hillo on aika kirpeää mutta tosi hyvää!
Mietin jos vielä kokeilisi keitellä viiniä, kun puuhun jäi vielä niin paljon syötävää.




6.9.2018

Silloin heinäkuussa


Oli joku poikkeuksellisen hillitty kesäpäivä sen kaiken helteen keskellä, kun kävelin etsimässä mesiangervoja pihapiiristä. Totesin olevani viikon myöhässä koska ne olikin nuupahtaneita ja kellastuneita, eikä niistä ollut enään mihinkään. Rantakaislikossa oli osmankäämejä, jotka muistuttaa mummon koristeversioista isossa maljakossa olohuoneen nurkalla joskus tosi kauan aikaa sitten. Osmankäämit säilyy maljakossa tosi pitkään sellaisenaan ja nyt viikkojen jälkeen niille on räjähtänyt valkoinen tukka.

Ajan kaupunkiin ostamaan täydennystä kimppuuni ja Allanin rintaneulaan, jonka sidon kun pääsen takaisin kotiin. Poikkean sitä ennen kuitenkin uimaan ja saan olla ihan rauhassa vilvoittelemassa tyynessä meressä katsellen taivasta joka enteilee sadetta.

Olin suunnitellut etukäteen, että menisin kampaajalle ja meikattavaksi mutta tuttuun tapaani haluankin pärjätä itse, enkä tuhlaa rahojani. Pistän läjän vahaa hiuksiini, sidon ne niskaan nutturalle ja meikkaan itselleni ominaiseen tapaan.

Se aamu on sujunut hyvin siihen asti ja Avakin oli nukahtanut mun uimareissun aikana vaikka kello ei ollut silloin vielä mitään. Silitän vaatteet joista maksoin yhteensä alle kymmenen euroa. Mun mekko on juuri sellainen kuin mitä olin ajatellut. Koristeellinen kaapu jossa mahan kanssa ei käy ahtaaksi. Kengät kaivettiin kaapista koska uusille ei tuntunut olevan tarvetta.

Istutaan autoon ja ajetaan mun siskolle jolle jätetään lapsi siksi aikaa, kun käydään vihittävänä. Se oli nopea toimitus jonka jälkeen päätetään minne mennään. Ei haluttu tälle päivälle muita kun todistajat koska juhlia voi myöhemmin paremmalla ajalla. Käydään kokeilemassa ravintolaa, jonka terassi odottaa tyhjänä ja jossa vietetään seuraava tunti hyvän ruoan ja juoman parissa. Vedin lautasellisen suolaisia tapaksia, oliiveja ja juustoja ja aina silloin tällöin sataa ripotteli vettä niskaan.

Ennen kotiin menemistä etsittiin sopiva rantakallio muutamaa kuvaa varten ja paikallaan poseeraamisesta huvittavan teki sen, kun Ava kärräsi rattaitaan kohti rantaviivaa. Joku toisella rannalla sai varmaan hyvät naurut. Me saatiin toisemme. Tai oikeastaan mä sain mun miehen sukunimen koska mikään muu ei juuri muuttunut. Ehkä se ettei tarvitse olla enään mikään tylsä tyttöystävä.

Nyt keräilen ideoita juhliin, joihin haluaisin tehdä niin paljon itse kun vaan voin.











4.9.2018

SEN SAMAN MEREN RANNALLA


Muutettiin heinäkuun vaihteessa uuteen osoitteeseen taloon meren rannalla.
Kun viimeksi näin mun äidin, se sanoi ettei siitä olis tähän samaan.
On niin hiljaista ja rauhallista ja meillä on vain yksi naapuri tässä talon vieressä.

Nyt on myös tosi pimeää iltaisin ja öisin mikä on musta jotenkin tunnelmallista.
Viikonloppuisin saattaa kuulla jostain lähistöltä kaikuvaa musiikkia, kun mökki-ihmiset istuskelee iltaa yömyöhään.

On kettuja, käärmeitä, kaikenlaisia vesilintuja ja ötököitä.

Se hellejakso oli aika shokki kaikkien hyönteisten suhteen vaikka samalla jonkinlaista siedätyshoitoa ja hyväksymistä. Huidottiin monet illat ennen nukkumaanmenoa hyttysiä ja paarmoista sai hyviä kalasyöttejä. Punkkeja on edelleen ja tosi veemäisiä hirvikärpäsiä.

Mun isä asuu viereisessä kylässä jossa oon viettänyt osan lapsuudestani. Tää on juuri sellainen paikka missä haluaisin lapseni kasvattaa.

Välillä kun mietin, että oonko vähän hullu niin tajuan että en ole yksin. Mun miehen täytyy olla samanlainen hullu, kun se ehdotti tänne muuttamista ilman että oli edes käynyt täällä ennakkoon. Lähin kauppa on sellainen pienempi Sale ja se on 6-7km päässä.

Sen mukaan siis eletään, ettei kaikkea ole lähellä.
Se on se juju, johon paneudun myöhemmin paremmin.