11.9.2018

Slow living: kulutus



Jossain kohtaa päätin, että en vaadi itseltäni liikoja.

Sitten päätin etten osta mitään turhaa.

Sitten opettelin luopumaan.

Sitten aloin säännöllisin väliajoin karsimaan ja hankkimaan tilalle jotain ajatonta ja kestävää.

Kirpputorit ja niiden hyödyntäminen on etusijalla, myös lastenvaatteissa. 

Ja voi tehdä itse! Nyt näen sen vielä kirkkaammin. Voi tehdä itse ja se on yleensä mieluisampaa kuin suoraan jostain ostaminen. Varsinkin kun hinnat on usein järjettömät ja käyttöikä jotain ihan muuta. Tietysti rahalla saa myös laadukasta mutta se tie ei ole tällä hetkellä käytettävissä.

Sen lisäksi asutaan maalla, merellä, miten sen nyt haluaa mainita.

Luonnon äärellä mieli lepää ja on tilaa rentoutua ja olla luova.

Ilmapiiri karsii heti pois myös ylimääräiset suorituspaineet.

Elämä on eettisesti ja ekologisesti kestävämpää.

Kaupassa käyminen rajoittuu kahteen kertaan viikossa. Se pakottaa tekemään järkeviä valintoja.

Ja vähitellen niitä valintoja koittaa tehdä kaiken suhteen.


______



Kun toistaa edellä mainituista viittä ensimmäistä, siihen tottuu lopulta. Silloin kun kävin töissä tai oikeastaan asuin töissä, tienasin hyvin ja oli paljon ylimääräistä. Tuhlasin kohtuuttomasti ja ostin aina jotain uutta. Postiin tuli joka kuukausi paketti jos toinen ja muistan, ettei siitä materiaalista ollut kauaa iloa vaan keräsin turhaa tavaraa ympärilleni.

Kun lopetin ne työt - missä olin vain onneton, lähdin opiskelemaan ja putosin aika korkealta kun huomasin ettei mulla ole samalla tavalla rahaa tuhlattavaksi. Raha luo sellaista turvaa mutta vaan hetken iloa. Vähitellen opin tuntemaan itseni vapaaksi ilman rahaa enkä enään miettinyt miten uudet lenkkarit mulla on jalassa. Asiat alkoi mennä vähitellen tärkeysjärjestykseen.

Aika pian elämä näytti muutkin kauniit puolensa mitä rahalla ei saa. Ollaan muutettu kolmen vuoden sisällä monesti ja muuttojen yhteydessä kaikkea on tullut aina karsittua. Sellainen inventaario jää helposti päälle ja sen takia turha tavara alkaa myös nopeasti ahdistamaan. Sitten on tavaroita, joita on ostanut vuosien varrella ja jotka on seurannut mukana kaikkialle. Niillekin on lopulta löytynyt oma paikkansa ja tuntuu, että niillä on merkitys.

Haluan mun lapsille parasta ja ostan vaatteita ja muuta käyttötavaraa myös uutena koska aina ei löydy käytettynäkään sitä mitä hakee. Tuntuu, että tää oli pakko sanoa. En vaan lukeudu niihin äiteihin jotka jonottaa jonnekin sivustolle hysteerisenä vaan, että saisi jonkun uuden malliston hienouden. Sellainen ei tunnu olevan mua/meitä varten. Tiedä sitten miten mun käy, kun lapset alkaa tajuamaan näiden asioiden päälle enemmän. 

En osaa sanoa, asutaanko me aina näin. Asiat on yleensä väliaikaisia mutta täällä mulla on tilaa olla ja tehdä ilman, että mun tarvitsee ajatella sen pidemmälle. Tuntuu, että mulla on kaikki tässä mun ympärillä ja en ahdistu enään niin herkästi ajatuksesta että mun pitäisi näyttää tietynlaiselta tai kuulostaa tietynlaiselta tai olla tietynlainen. 

Sosiaalinen media osaa olla huonoimmillaan sellainen loukku minne hukun, kun unohdan miten paljon mulla on. Sieltä on niin helppo poimia asioita mitä ei ole ja mitä haluaa vaikka ei kuitenkaan mitään tarvitsisikaan.

Mun on tarkoitus jakaa muille niitä kauniita asioita ja hetkiä, mitkä ei vaadi kun olemisen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 
Usein musta tuntuukin, että oon just siellä missä mun pitääkin olla. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ask / comment / say hi